Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto täyttää 35 vuotta

Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto täyttää 35 vuotta

Vuonna 2020 juhlitaan Jyväskylän Ikääntyvien yliopiston eli tutummin Ikiksen 35. toimintavuotta. Suomen ensimmäinen Ikääntyvien yliopisto aloitti toimintansa Jyväskylässä 23.1.1985. Nimimerkki Joel Sorjonen (Kyösti Sorjonen) kirjoitti avajaisista Keksisuomalaisessa seuraavasti ”Jyväskylän kesäyliopisto on aloittanut jo näin talvella Ikääntyvien yliopiston. Sinne ovat kutsutut kaikki ikääntyneet. Ei tarvitse välttämättä olla eläkeläinenkään. Riittää että aikoo elää siksi”. Samalla periaatteella toiminta jatkuu edelleen.

 

Ikääntyvien yliopistossa nautitaan uudesta tiedosta, koetaan elämyksiä ja tavataan ystäviä. Kevään aikana keskiviikkoisilla luennoilla käsitellään tieteen saavutuksia ja päivänpolttavia ajankohtaisaiheita. Jyväskylän yliopiston, kaupungin ja kesäyliopiston yhteistyönä järjestämä ikääntyvien yliopistotoiminta kerää viikoittain satoja senioreja luennoille, joita välitetään yliopiston päärakennuksesta myös yli 60:een kansalais- tai kesäyliopistoon eri puolille Suomea. Luentojen lisäksi ohjelmassa on seminaareja, kieliopintoja, tietokone- ja älylaitekursseja sekä opintokäyntejä.

 

Luentojen suuri suosio ja laaja kuulijakunta selittävät sen, että luennoitsijat tulevat Jyväskylän Ikääntyvien yliopistoon mielellään puhumaan. Tänä keväänä luennot käynnistyvät suurlähettiläs Renè Nybergin luennolla patriorkkien ja oligarkkien Venäjästä. Kevään aikana kuullaan myös mm. kirjailija Panu Rajalan ajatuksia Aila Meriluodon runoudesta ja psykologi Pirkko Lahden luento Elämältä se maistuu!

35-vuotisjuhlaa vietetään 29.1., jolloin kuullaan toiminnan Suomeen tuoneen terveysgerontologian emeritusprofessori Eino Heikkisen juhlapuhe ja FT Marko Tikan luento Yksi orkesteri, monta Suomea. Dallapé-orkesteri ja Suomi 1925–1945. Luennon jälkeen juhlitaan hetki Grand Old Big Bandin tahdissa.

Ikääntyvien yliopiston seminaareissa ja kursseilla on mahdollisuus opiskella mm. kieliä, kirjoittamista, klassista musiikkia, taloustietoa ja filosofiaa sekä digitaitoja. Ikääntyvien yliopistossa järjestetään monenlaisia älykännykän, tabletin sekä tietokoneen käyttökoulutuksia ja opitaan käyttämään verkkopalveluja, joita ilman eivät ikääntyneetkään enää pärjää arjessaan. Ohjelmassa on kursseja niin aloittelijoille kuin taitajillekin sekä vertaistutoreiden antamaa maksutonta ohjausta.

Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto toivottaa sekä uudet että aiemmin toimintaan osallistuneet lämpimästi tervetulleiksi

Lisätietoja: Rehtori Leena Meriläinen (leena.s,merilainen@jyu.fi, 0503812313)  ja koulutussihteeri Jaana Rossi (jaana.rossi@jyu.fi, 044 760 3738)

Ikääntyvien yliopiston opinto-ohjelma  www.kesayo.jyu.fi