Kulttuurimatkat
Tervetuloa virkistäville ja mielenkiintoisille kulttuurikäynneille ja opintomatkoille. Osan matkoista valmistelee opintomatkailutyöryhmä ja osa toteutetaan yhdessä vastuullisten matkanjärjestäjien kuten Pohjolan Matkan kanssa. Mukaan ovat tervetulleita sekä Jyväskylän että yhteistyöopistojemme Ikääntyvien yliopiston osallistujat.
Matkat ovat toimintaamme suunniteltuja, minkä vuoksi peruutuksen sattuessa peruutuskulut määräytyvät peruutushetkellä olevien kulujen mukaan. Ikääntyvien yliopisto ei vakuuta retkille osallistujia. Henkilökohtainen matkavakuutus pakollinen. Vakuutuksessa tulee olla riittävä peruutusturva sairaustapauksia varten.
Pääset tutustumaan syksyn kulttuurimatkoihin napsauttamalla tästä.