Pia Harjula-Lahti: runoja

Lapsen unessa sirittää kolea, lämmin
keltametsä.

Sateen tuoksuinen päällystakki valahtaa
tuolin selkänojalta lattialle.
Sen silkkivuorella lentävät perhoset.

***

Alastomassa pensaassa mustarastas.
Keltainen kompassin neula luoteeseen.

***

Taivas on asettunut vuoteeseen
olkiseksi linnunpesäksi.
Ovi avautunut.
Näkymätön tullut näkyväksi.

Sateen varjo piirtyy eteisen peiliin.
Varjot seinien siipiin.

Kun kiivas ruoho asettuu taloksi
häviävät polut.
Pihlaja vuosi vuodelta itseään vasten.

Puiden kynnet viiltävät koukeroisia kirjaimia
maan uumeniin, puristavat lehtisuonia mytyiksi.

Auringon repaleinen heltta nousee kohisten.
Kynnet päästävät irti, asettuvat lomittain
sananjalkojen juureen.

Villiintyneet hunajalehdet,
hetken tanssi.

Ajatukseni jo muualla.