Ajatella! -tiedeviestintähanke

#tieteentiedotusry #jyuniorit #tiedettäkaikille

Vuonna 2024 Jyväskylän kesäyliopisto kehitti Tieteen tiedotus ry:n rahoittamassa Ajatella!-tiedekasvatushankkeessa lasten demokraattisen ja kriittisen ajattelun taitoja tiedeviestinnän keinoin. Lapsia kannustettiin pohtimaan arkisia asioita humanistis-yhteiskuntatieteiden valossa sekä tarjottiin sytykkeitä luovuuteen ja uteliaisuuteen uusia asioita kohtaan. Tutkimalla ympäröivää maailmaa vahvistettiin rakkautta oppimiseen, jolla on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Hankkeen avulla välitettiin myös viestiä siitä, että tiede on kaikkien saatavilla taustasta riippumatta.

Hankkeessa kehitettyihin menetelmiin ja oppimateriaaliin voi tutustua oppaassa, joka pohjautuu vuoden aikana tehtyihin kokeiluihin tiedeleireillä sekä lapsille ja perheille suunnatuissa tiedetapahtumissa.  Opas käsittelee historian, filosofian ja taloustieteen valossa muun muassa demokratiaa, historiallista empatiaa, retoriikkaa ja kestävä taloutta. Se tarjoaa vinkkejä 10-12-vuotiaiden tiedekasvatukseen, mutta tehtävät ovat muokattavissa myös muille kohderyhmille, Opas julkaistaan 17.12.2024.

JYUniorit tiedeleireillä:

"Mietittiin, onko robotilla tunteita. Mun robotin tunnetila on ILO."
"Piirsin tulevaisuuden laatikkoon luonnon. Aattelin, että on tärkeetä miettiä, mitä luonnolle tapahtuu tulevaisuudessa."
"Oltiin kaupunginjohtajia ja suunniteltiin Hihikkilän kaupunki. Siellä on paljon sairaaloita ja kaupasta saa kolme asiaa ilmaiseksi." 
"Kivaa kuulla tarinoita. Keskiajalla prinsessat lähetti salaisia kirjeitä, niissä oli sinetti. Minä lähetin kirjeen mun leikkihiirelle."