Ulla-Maija Kovanen: Lähellä tänään 26.5.1956
Istun korkeakouluaikaisen kotini salin mahonkisohvalla kolmevuotias Ulla sylissäni, silitän hänen tummaa tukkaansa. Aino-äiti kattaa kahvipöytää. Omassa lapsuudessani ei syntymäpäiviä juhlittu, Anjan nimipäiviä vietin vasta aikuisena. Nyt pääsin Matin kyydissä vierailulle kaupunkiin, sattumoisin omille syntymäpäiväkahveilleni. Matilla on opettajayhdistypiirin kokous, ja lähdimme koko perhe mukaan. Toiset lapset jäivät pihalle, kun he näkivät Eemil-pappansa olevan vanhan Fordin renkaan vaihdossa. Pian kuulin jo kamarista pianon pimputusta ja äidin huutavan keittiön portailta: ”Tulkaa kahville, me Anjan kanssa odottelemme, lapsille on mehua!”
Tietäen tulomme, äiti on leiponut lettipullaa sekä umpioiduilla marjoilla päällystetyn kakun; matalan sokerikakkupohjan painanteeseen marjat on kiinnitetty liivatteella. Ainon päivistä oli jäänyt siirappikakkua, lusikkaleipiä, herttaisia rinkilöitä ja mokkaleipiä, jotka on täytetty kahvi-voikreemillä sekä päällystetty sokeri-vesikuorrutteella ja koristeltu kaakaoristikolla.
Keskustelemme opettajien kesän kolmesta vapaasta kuukaudesta. Oma mieleni on haikea, kun joudun kesälomallani jälleen olemaan monena viikkona lasten kanssa yksin. Matti viimeistelee kasvatusopin laudaturtyötään. Elokuussa alkaa aherrus puutarhassa, jotta kesän sato saadaan laariin, mehustettua, hillottua tai umpioitua. Olen kiitollinen kaikista äidin opeista, koska säilöntä säästää palkkarahoja muuhun elantoon. Äidillä helpottaa, kotona on seitsemästä enää kaksi. Kolmen vuoden kuluttua Aino-äiti saanee kiitoksena rintaneulan, ”täyden lettupannullisen lyyria”.
Alamme muistella äidin kanssa hääjuhlaani 3.8.1947; tarjottavaksi oli tehty runsaasti voileipiä. Suuri apu tuli äidin kotitalon väeltä. He touhusivat leivät päällysteineen, kerman, voin, munat ja jauhot. Keljon koulun leivintuvassa enon perhekunta ja äiti jauhopeukaloineen pyörittelivät pula-ajan kahvileivät; pullakranssin keskelle kaneliässiä ja herttaisia rinkilöitä. Hääherkuksi oli tehty hiekkahentusia, joihin enon organisoimana veivattiin jäätelöä täytteeksi. Hiekkahentuset koristeltiin serkun keräämillä ahomansikoilla, joita oli kymmeniä roveita yli 100 vieraalle.
Häistä olin haaveillut lokakuusta 1939 lähtien, kun tapasin Matin Keljon koululla ylimääräisten kertausharjoitusten aikaan. Olin jakamassa pikkulottana ruokaa reserviläisille, kun edessä seisovan miehen kädet olivat poikkeuksellisen puhtaat. Katsahdin kasvoihin ja kiinnitin hänen silmiensä loisteeseen huomion. Sota-ajan Matti kirjoitti onnittelukortin joka Anjan nimipäiväksi. Päiväkirjaani vuodatin epäilyni yhteiselosta. Kirjeenvaihto tiivistyi vuonna 1943 ja jatkui kihlajaisiimme 10.4.1947 saakka. Kävelimme keskustasta Keljon koululle. Rautatiesillan alla Korkeakoskella, ”maailmanlopussa”, Matti suikkasi ensisuudelman ja pujotti sormuksen sormeeni.
