Ulla-Maija Kovanen: Lähellä tänään 26.5.1956

Luovan kirjoittamisen ryhmän kirjoitelmia, viikko 7

Istun korkeakouluaikaisen kotini salin mahonkisohvalla kolmevuotias Ulla sylissäni, silitän hänen

tummaa tukkaansa. Aino-äiti kattaa kahvipöytää. Omassa lapsuudessani ei syntymäpäiviä juhlittu,

Anjan nimipäiviä vietin vasta aikuisena. Nyt pääsin Matin kyydissä vierailulle kaupunkiin, sattu-

moisin omille syntymäpäiväkahveilleni. Matilla on opettajayhdistypiirin kokous, ja lähdimme

koko perhe mukaan. Toiset lapset jäivät pihalle, kun he näkivät Eemil-pappansa olevan vanhan

Fordin renkaan vaihdossa. Pian kuulin jo kamarista pianon pimputusta ja äidin huutavan keittiön

portailta: ”Tulkaa kahville, me Anjan kanssa odottelemme, lapsille on mehua!”

 Tietäen tulomme, äiti on leiponut lettipullaa sekä umpioiduilla marjoilla päällystetyn kakun;

matalan sokerikakkupohjan painanteeseen marjat on kiinnitetty liivatteella. Ainon päivistä oli jää-

nyt siirappikakkua, lusikkaleipiä, herttaisia rinkilöitä ja mokkaleipiä, jotka on täytetty kahvi-

voikreemillä sekä päällystetty sokeri-vesikuorrutteella ja koristeltu kaakaoristikolla.

 Keskustelemme opettajien kesän kolmesta vapaasta kuukaudesta. Oma mieleni on haikea, kun

joudun kesälomallani jälleen olemaan monena viikkona lasten kanssa yksin. Matti viimeistelee

kasvatusopin laudaturtyötään. Elokuussa alkaa aherrus puutarhassa, jotta kesän sato saadaan laa-

riin, mehustettua, hillottua tai umpioitua. Olen kiitollinen kaikista äidin opeista, koska säilöntä

säästää palkkarahoja muuhun elantoon. Äidillä helpottaa, kotona on seitsemästä enää kaksi. Kol-

men vuoden kuluttua Aino-äiti saanee kiitoksena rintaneulan, ”täyden lettupannullisen lyyria”.

 Alamme muistella äidin kanssa hääjuhlaani 3.8.1947; tarjottavaksi oli tehty runsaasti voilei-

piä. Suuri apu tuli äidin kotitalon väeltä. He touhusivat leivät päällysteineen, kerman, voin, munat

ja jauhot. Keljon koulun leivintuvassa enon perhekunta ja äiti jauhopeukaloineen pyörittelivät

pula-ajan kahvileivät; pullakranssin keskelle kaneliässiä ja herttaisia rinkilöitä. Hääherkuksi oli

tehty hiekkahentusia, joihin enon organisoimana veivattiin jäätelöä täytteeksi. Hiekkahentuset ko-

risteltiin serkun keräämillä ahomansikoilla, joita oli kymmeniä roveita yli 100 vieraalle.

 Häistä olin haaveillut lokakuusta 1939 lähtien, kun tapasin Matin Keljon koululla ylimääräis-

ten kertausharjoitusten aikaan. Olin jakamassa pikkulottana ruokaa reserviläisille, kun edessä sei-

sovan miehen kädet olivat poikkeuksellisen puhtaat. Katsahdin kasvoihin ja kiinnitin hänen sil-

miensä loisteeseen huomion. Sota-ajan Matti kirjoitti onnittelukortin joka Anjan nimipäiväksi.

Päiväkirjaani vuodatin epäilyni yhteiselosta. Kirjeenvaihto tiivistyi vuonna 1943 ja jatkui kihlajai-

siimme 10.4.1947 saakka. Kävelimme keskustasta Keljon koululle. Rautatiesillan alla Korkeakos-

kella, ”maailmanlopussa”, Matti suikkasi ensisuudelman ja pujotti sormuksen sormeeni.