Ulla-Maija Kovanen: Lähellä tänään 26.5.1926

Istun kaksivuotias Anja sylissäni Keljon koulun asuntomme salissa Eemilin tekemässä mahonkisohvassa. Silittelen Anjan tummaa tukkaa. Kolmen kuukauden ikäinen Eeva nukkuu vieressäni.

Isä ihmettelee: ”Onpa Aino sinun tummat hiuksesi periytyneet Anjalle, ihan niin kuin minulla ennen.” Äiti laittelee kahvipöytää esikoisellensa. Minun on hyvä hengähtää, kun niin pitkät päivät

touhuan kotona hoivaten Anjaa ja Eevaa. Eemil on jo toisen talven ollut veistämässä puuosia Karhumäen veljesten suunnittelemiin lentokoneisiin sekä koelentotouhuissa ja valokuvaa massa. Toisaalta olen iloinen varjeluksesta ja onnistumisista – palmusunnuntaina kone lensi kilometrin.

 Äiti ja isä tulivat käväisemään viiden kilometrin päästä. Tänään sattuu olemaan heidän ensimmäisen lapsenlapsensa, Anjan, syntymäpäivä, tosin ei lasten syntymäpäiviä ole tapana viettää.

Edellisen kerran he kävivät tuomassa minulle maatilan antimia Ainon päivää ennen. Kankaan talossa on viikoittain leipomapäivä. Tuliaisina on nyt maidon, voin ja ruisleivän ohella lettivehnänen, siirappikakkua sekä kaneliässiä. Isot leipomatalkoot on ennen äidin ja isän nimipäiviä. Lettipullan ohelle leivotaan korintti-, siirappi- ja peruna-murokakku. Pikkuleiviksi valmistetaan kaneliässät, sormustinkakut, lusikkaleivät, mokkaleivät, vadelmakaunokaiset ja herttaiset rinkilät.

Ajatukseni lennähtää Pumperin taloon ja Oskarin nimipäivään joulukuun ensimmäisenä 1921.

Olin Keljon nuorisoseuran puheenjohtajan roolissa onnittelemassa. Myös opettaja Eemil oli tullut mahtitalon isännän nimipäiville. Katseemme olivat kohdanneet nuorisoseuran kokouksissa, mutta tuona iltana Eemil pyysi tulla saattamaan minut kotiani. Näin alkoi seurustelu, kihlaus puolen vuoden päästä nimipäivänäni ja reilun vuoden odotus, että tulisin täysi-ikäiseksi ja saisimme aina olla yhdessä. Siitä haaveilimme, kun Eemil oli Keljossa ja iltaisin nikkaroi huonekaluja tähän kotiimme ja minä olin morsiamena Vaasassa kotiteollisuuskoulussa. Välillä tunnen samaa läheisyyden kaipuuta, kun tytöt ovat unillaan. Yhdessä olemme Eemilin kanssa lähinnä yöllä nukkumassa.

Kahvipöydässä isä virkkoo: ”Aino, kyllä minä ymmärrän väsymyksesi ja huolesi toimeentulosta, kun Eemil on ollut kevään virkavapaalla niissä lentokonepuuhissa. Kyllä minä voin taata lainaa, jotta Keljon Lentokerholle saadaan rahaa.” Anja on pyörähtänyt sylistäni pimputtamaan pianoa ja yrittää kivuta pianotuolille. Kiitollinen minä olen näistä pienistä terveistä tytöistä. Kyllä minä jaksan useammankin lapsen kanssa, olihan äidilläkin kuusi. Olen kiitollinen vanhemmistani, jotka ovat lähellä ja saan ruoka-apua. Maalaiskodin vanhimpana opin kaikki maatalon työt. Tässä koululla on navettapahanen lampaille ja possulle sekä maata puutarhaviljelyyn.