Ulla-Maija Kovanen: Lähellä tänään 26.5.1926

Luovan kirjoittamisen ryhmän kirjoitelmia, viikko 2

Istun kaksivuotias Anja sylissäni Keljon koulun asuntomme salissa Eemilin tekemässä mahonki-

sohvassa. Silittelen Anjan tummaa tukkaa. Kolmen kuukauden ikäinen Eeva nukkuu vieressäni.

Isä ihmettelee: ”Onpa Aino sinun tummat hiuksesi periytyneet Anjalle, ihan niin kuin minulla en-

nen.” Äiti laittelee kahvipöytää esikoisellensa. Minun on hyvä hengähtää, kun niin pitkät päivät

touhuan kotona hoivaten Anjaa ja Eevaa. Eemil on jo toisen talven ollut veistämässä puuosia Kar-

humäen veljesten suunnittelemiin lentokoneisiin sekä koelentotouhuissa ja valokuvaa massa. Toi-

saalta olen iloinen varjeluksesta ja onnistumisista – palmusunnuntaina kone lensi kilometrin.

 Äiti ja isä tulivat käväisemään viiden kilometrin päästä. Tänään sattuu olemaan heidän ensim-

mäisen lapsenlapsensa, Anjan, syntymäpäivä, tosin ei lasten syntymäpäiviä ole tapana viettää.

Edellisen kerran he kävivät tuomassa minulle maatilan antimia Ainon päivää ennen. Kankaan ta-

lossa on viikoittain leipomapäivä. Tuliaisina on nyt maidon, voin ja ruisleivän ohella lettivehnä-

nen, siirappikakkua sekä kaneliässiä. Isot leipomatalkoot on ennen äidin ja isän nimipäiviä. Letti-

pullan ohelle leivotaan korintti-, siirappi- ja peruna-murokakku. Pikkuleiviksi valmistetaan kane-

liässät, sormustinkakut, lusikkaleivät, mokkaleivät, vadelmakaunokaiset ja herttaiset rinkilä t.

 Ajatukseni lennähtää Pumperin taloon ja Oskarin nimipäivään joulukuun ensimmäisenä 1921.

Olin Keljon nuorisoseuran puheenjohtajan roolissa onnittelemassa. Myös opettaja Eemil oli tullut

mahtitalon isännän nimipäiville. Katseemme olivat kohdanneet nuorisoseuran kokouksissa, mutta

tuona iltana Eemil pyysi tulla saattamaan minut kotiani. Näin alkoi seurustelu, kihlaus puolen vuo-

den päästä nimipäivänäni ja reilun vuoden odotus, että tulisin täysi-ikäiseksi ja saisimme aina olla

yhdessä. Siitä haaveilimme, kun Eemil oli Keljossa ja iltaisin nikkaroi huonekaluja tähän kotiimme

ja minä olin morsiamena Vaasassa kotiteollisuuskoulussa. Välillä tunnen samaa läheisyyden kai-

puuta, kun tytöt ovat unillaan. Yhdessä olemme Eemilin kanssa lähinnä yöllä nukkumassa.

 Kahvipöydässä isä virkkoo: ”Aino, kyllä minä ymmärrän väsymyksesi ja huolesi toimeentu-

losta, kun Eemil on ollut kevään virkavapaalla niissä lentokonepuuhissa. Kyllä minä voin taata

lainaa, jotta Keljon Lentokerholle saadaan rahaa.” Anja on pyörähtänyt sylistäni pimputtamaan

pianoa ja yrittää kivuta pianotuolille. Kiitollinen minä olen näistä pienistä terveistä tytöistä. Kyllä

minä jaksan useammankin lapsen kanssa, olihan äidilläkin kuusi. Olen kiitollinen vanhemmistani,

jotka ovat lähellä ja saan ruoka-apua. Maalaiskodin vanhimpana opin kaikki maatalon työt. Tässä

koululla on navettapahanen lampaille ja possulle sekä maata puutarhaviljelyyn.