Eeva-Liisa Kovanen: Karjalan aikoja

Raakel syntyi Kuokkajärven rannalla Karjalassa. Hänen Anna-siskonsa oli syntynyt pari vuotta aiemmin. Raakelin jälkeen perhe kasvoi vielä yhdeksällä lapsella. Isä viljeli maata ja kävi talvisin käräjillä lautamiehenä. Äiti hoiti kotona lapsia ja karjan. Lapsuus oli hyvää ja turvallista aikaa. Perheessä asuivat myös molempien vanhempien äidit. Aina oli lähellä joku, joka piti huolta.  Sisarusten kesken leikittiin ja koulukin oli lähellä sitten aikanaan.

Kodin ympärillä oli peltoja ja metsää. Peltojen yli aukeni kaunis näkymä järvelle. Kotitalo sijaitsi ylempänä rinteessä ja toisella rinteellä asuivat naapurit näköetäisyydellä. Kotipihassa oli talon lisäksi monta rakennusta. Oli sauna, navetta ja liiterit sekä kaivo. Marjoja saatiin syksyisin omasta puutarhasta ja lähimetsistä. Puutarhassa kasvoi hedelmäpuita. Maitoa saatiin lehmistä, joita navetassa oli lypsettävänä kymmenkunta. Kaikki oli hyvin. Pian tuli kuitenkin erilainen aika.

Eräänä päivänä täytyi lähteä evakkoon. Raakel oli silloin 13-vuotias. Sota pakotti lähtemään ja koko perhe lapsineen, mummoineen ja lehmineen lähti matkaan kohti tuntematonta. Toinen mummoista jäi matkalle ja haudattiin vieraan paikkakunnan multiin. Isosisko kuljetti lehmät kotinavetasta kohti kanta-Suomea. Myöhemmin ne jätettiin paikkaan, joka oli nykyisen rajan tuntumassa. Osa lehmistä teurastettiin, osa jäi lypsettäväksi. Perhe päätyi lopulta Liminkaan, josta palattiin takaisin Karjalaan puolentoista vuoden kuluttua Haapajärven kautta. Kotia kunnostettiin ja peltoja viljeltiin jälleen. Kamarin seinässäkin oli ammuksen tekemä reikä. Oli kuitenkin elämän uusi alku.

Sitten Raakel sairastui vakavasti. Vesirokkovirus aiheutti vyöruusun pään alueelle.  Pää turposi niin, ettei silmiä näkynyt lainkaan. Tilanne oli toivoton. Paikallinen saarnaaja kävi rukoilemassa ja siunaamassa hänet viimeiselle matkalle. Mutta ihme tapahtui ja Raakel parani.

Elämä eteni ja Raakel sai käydä kristillisen kansanopiston. Tulevaisuus näytti hyvältä. Rauha ei kuitenkaan kestänyt, vaan tuli uusi sota ja taas oli lähdettävä matkaan. Elämä meni murskaksi jälleen. Nuoruuden keväässä maailma näytti mustalta ja toivottomalta. Oli saapunut lopullinen nuoruuden taitekohta. Perhe repäistiin irti juuriltaan. Alkoi uusi evakkomatka eikä paluuta ollut – ei enää koskaan.