Lasten ja nuorten yliopisto JYUniorit – jo 10 vuotta tieteen ja taiteen ilottelua

JYUniorit 10 v

JYUniorit on edistänyt lasten ja nuorten uteliaisuutta ja luovuutta jo kymmenen vuotta Keski-Suomessa. Juhlistamme 10-vuotistaivalta kaikille avoimessa juhlatilaisuudessa keskiviikkona 29.5. Seminaarinmäellä. Juhlassa on tarjolla tiedettä ja taidetta kaikenikäisille.

Alkuvaiheen jälkeen lasten ja nuorten yliopiston toiminta on laajentunut ja toimintaan osallistuu vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria. Jo perinteeksi muodostuneille monitieteisille kesäleireille osallistuu tänä vuonna yli 400 lasta tutkimaan historiaa, filosofiaa, kuvataiteita, kieliä, teatteritaiteita, matematiikkaa ja sekä opiskelemaan peliohjelmointia. Ympäröivää maailmaa tutkitaan leikkisän ja osallistavan toiminnan kautta välittäen tietoa siitä, että tiede on kaikkien saatavilla taustasta riippumatta.

Jyväskylän kesäyliopiston kuvapankki.jpg

Lasten tiedekasvatusta vuodesta 2014 alkaen

Lasten ja nuorten yliopisto käynnistyi vuonna 2014 Jyväskylän yliopiston tiedemuseon ja Jyväskylän kesäyliopiston yhteisestä ideasta tuoda yliopistoa, tiedettä, taidetta ja tutkimusta tutuksi lapsille ja nuorille. Toiminta kehittyi osaksi laajempaa eurooppalaista lastenyliopistoverkostoa tavoittaen 5–18-vuotiaita keskisuomalaisia lapsia ja nuoria.

Ensimmäisissä Lasten ja nuorten yliopiston työpajoissa tutkittiin Jyväskylässä kampusalueen arkkitehtuuria, sanataidetta, eri kulttuureja, kotiseutuhistoriaa sekä kuvataiteita. Lapset myös loivat uuden perhoslajin ja tutustuivat eläinten maailmaan Luontomuseolla. Kevätkauden päättymistä juhlistettiin lasten kuvataidenäyttelyllä Jyväskylän yliopiston tiedemuseon näyttelykeskus Soihdussa.

Tästä alkoi matka, joka sai seuraavan kymmenen vuoden aikana niin lapset perheineen kuin järjestäjätkin huomaamaan, että tiedekasvatus vahvistaa innostusta oppimiseen ja uteliaaseen ajatteluun ilman suorituspaineita. Leikkisä ja osallistava tutkiminen tulivat keskiöön monitieteisissä toteutuksissa välittäen viestiä siitä, että tiede on kaikkien saatavilla taustasta riippumatta. Ensimmäisten vuosien JYUniorit ovat jo itse yliopisto-opiskelijoita.

Tiedeyhteisö tiedekasvatusta vahvistamassa

Lasten ja nuorten yliopiston toiminnan toteutuksessa olivat alusta alkaen mukana Jyväskylän yliopiston opettajakoulutuslaitos, historian ja etnologian laitos, IT-tiedekunta, musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos ja bio- ja ympäristötieteiden laitos.

Vuonna 2017 toimintaa tuli koordinoimaan Jyväskylän kesäyliopiston ja Jyväskylän yliopiston tiedemuseon rinnalle Keski-Suomen LUMA-keskus. Tuolloin toiminnan nimeksi muutettiin JYUniorit Lasten ja nuorten yliopisto. Nimenmuutoksella tuotiin esille järjestetyn tiedekasvatuksen yhteyttä Jyväskylän yliopiston oppiaineisiin.

Nyt juhlavuonna JYUniorit-toiminnan toteutukseen osallistuvat lähes kaikki Jyväskylän yliopiston laitokset opiskelijoineen. Toiminta on organisoitunut osaksi Jyväskylän yliopiston Tiedettä kaikille -konseptia, joka kokoaa saman sateenvarjon alle suurelle yleisölle suunnatut Jyväskylän yliopiston tapahtumat ja palvelut.

Iloisia ja innostuneita oppijoita

Alkuvaiheen 80 osallistujasta on kasvanut vuosittainen tuhansien lasten ja nuorten joukko, joka on osallistunut tiedekerhoihin, tiedeleireihin ja tiedepajoihin ja erilaisiin tapahtumiin Keski-Suomessa. Huippuvuonna osallistumisia on lähes 10 000.

Edelleen Lasten ja nuorten yliopistossa on voimissaan alkuajoista alkaen ollut ajatus siitä, että elämyksellinen ja kokemuksellinen tiedekasvatus lisää lasten ja nuorten hyvinvointia, osaamista ja itsetuntoa.

JYUniorit 10 vuotta –juhlatilaisuus keskiviikkona

Tulevalla viikolla koululuokkia vierailee tiedekeskus Heurekan järjestämässä Pop-up Heureka - tiedeshowssa. Juhlistamme 10-vuotistaivalta myös kaikille avoimella juhlatilaisuudella keskiviikkona 29.5. Seminaarinmäellä Musica-rakennuksessa klo 17.00–19.30. Avoimeen ja maksuttomaan tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki lapset ja nuoret yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. Illan aikana tavataan Uno Cygnaeus ja Minna Canth sekä muita tiedehahmoja. Luvassa on myös Heurekan tiedeshow, opettajankoulutuslaitoksen tanssipajoja, nonstop tiede- ja taidepajoja sekä Soiva Siili -konsertti.

Tervetuloa juhlistamaan lasten yliopistoimintaa kesäisissä merkeissä!

JYUniorit Lasten ja nuorten yliopiston käynnistymistä ja juurtumista ovat vuosien kuluessa tukeneet mm. Jyväskylän yliopisto, SKR:n Keski-Suomen rahasto, Keski-Suomen Liitto, Tieteen tiedotus ry, Yliopistosäätiö, Mether-Borgström säätiö, Joutsan kunta.

https://www.jyu.fi/fi/tapahtumat/jyuniorit-10-v-synttarit
https://www.jyu.fi/fi/jyuniorit-lasten-ja-nuorten-yliopisto

Lisätietoja antavat:
Jyväskylän kesäyliopisto, Kristiina Niemi-Kaija, p. 044 760 3726 (tiedeleirit)
Jyväskylän yliopiston Tiedemuseo, Jonna Timonen, p. 040 805 4284 (koulu- ja päiväkotivierailut yliopistolla)
Keski-Suomen LUMA-keskus, Anniina Koliseva, p.050 472 4151 (vierailut kouluissa ja päiväkodeissa)