27.08.2018

Valtakunnallisilla vapaan sivistystyön päivillä Jyväskylässä 30.–31.8.2018 katsotaan tulevaisuuteen

Valtakunnallisilla vapaan sivistystyön päivillä Jyväskylässä 30.–31.8. katsotaan tulevaisuuteen


Jyväskylässä järjestetään valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 30.–31.8. Tapahtuma kokoaa kaupunkiin lähes 260 alan toimijaa kansalaisopistoista, avoimista yliopistoista, kesäyliopistoista ja kansanopistoista. Avoimen yliopiston toimijat osallistuvat päiville nyt ensimmäistä kertaa. Näin monen toimijan yhteistyö on uudenlaista ja myös tervetullutta vuoropuhelua oppilaitosten välille. Vapaan sivistystyön päivät järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Jyväskylässä, jolla on vankka maine suosittuna koulutuskaupunkina.

 

Päivien teemana sivistys, kulttuuri ja seikkailu

– Vapaan sivistystyön päivillä on suuri merkitys toimijoiden kouluttautumisen ja uusien tuulien haistelun näkökulmasta. Päivillä käsitellään muun muassa vapaata sivistystyötä osana kaupunkia ja maakuntaa, sivistyksen merkitystä sekä työn murrosta ja muutoksia koulutuksen kentällä. Ammatillisten verkostojen luominen ja ylläpitäminen on myös ensiarvoisen tärkeää, painottaa Jyväskylän kansalaisopiston rehtori Sini Louhivuori.

 

Päivien puheenvuorot on valittu siten, että ne kertovat vapaata sivistystyötä koskevista uudistuksista ja mahdollisuuksista.

 

– Päivillä katsotaan vahvasti tulevaisuuteen haastaen vanhat käsitykset ja raja-aidat. Esimerkiksi koulutusvienti voisi olla vapaan sivistystyön mahdollisuus. Alalla toimivat oppilaitokset voisivat jatkossa liittyä tiiviimmin myös lukiolaisten arkeen. Vapaan sivistystyön oppilaitokset seuraavat tiiviisti aikaansa ja haluavat tarjota myös tulevaisuudessa yhä laadukkaampia elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia, kunhan oppilaitoksille taataan riittävät resurssit, korostaa Jyväskylän kesäyliopiston rehtori Leena Meriläinen.

 

Vapaan sivistystyön päivät järjestetään Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston, Vapaa Sivistystyö ry:n, Jyväskylän kansalaisopiston, Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston sekä Jyväskylän kesäyliopiston yhteistyönä.

 

Lisätietoja:

Sini Louhivuori, rehtori, Jyväskylän kansalaisopisto, sini.louhivuori[at]jkl.fi

Leena Meriläinen, rehtori, Jyväskylän kesäyliopisto, leena.s.merilainen[at]jyu.fi

Satu Vuori, koulutuspäällikkö, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto, satu.vuori[at]jyu.fi

Toni Saarivirta, opetustoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, toni.saarivirta[at]avi.fi