Jyväskylän kesäyliopisto

Kasvu- ja oppimisympäristöjen turvallisuus - Monialaisen yhteistyön ja turvallisuuden edistäminen -koulutussarja

Aluehallintovirasto

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ja Jyväskylän kesäyliopisto järjestävät yhteistyössä loppuvuoden 2017 aikana kasvu- ja oppimisympäristöjen turvallisuuteen liittyvän koulutuskokonaisuuden.

Tilaisuudet toimivat toisiaan täydentävinä. Koulutuksissa syvennytään keskeisiin turvallisuusteemoihin. Tilaisuuksissa tuodaan esille myös hyviä käytäntöjä ja kokemuksia turvallisuusasioiden hoitamisesta eri toimijoiden yhteistyönä.

Koulutuskokonaisuus on suunnattu kaikille opetusalan turvallisuuden edistämisen parissa työskenteleville oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen edustajille, yksityisten palvelujen tarjoajille, julkishallinnon sivistystoimen vastuu- ja luottamushenkilöille, turvallisuusviranomaisille sekä kaikille muille opetusalan turvallisuuden kehittämisestä kiinnostuneille. Koulutukseen ovat tervetulleita myös opiskeluhuoltoryhmissä työskentelevät sekä kaikki asiasta kiinnostuneet. 

Koulutussarjan tavoitteena on lisätä oppilaitosjohdon ja henkilöstön tietoa ja toimintakykyä oppilaitoksen turvallisuuskysymyksissä sekä luoda toimintamalleja uhka- ja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi.


Koulutussarjan tilaisuudet

  • Kick-Off -tilaisuus: Turvallisuus kuuluu kaikille, Tampere 3.5.2017
    Tilaisuuden tallenne

Ilmoittautumiset: https://www.avi.fi/web/avi/tapahtumat-ja-koulutukset#.WUDOEFXyi71
Yhdyshenkilö: 
Pirjo Jämsen-Ahonen, pirjo.jamsen-ahonen@avi.fi

 

Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia. Osallistujat vastaavat itse matka-, ruokailu-, majoitus- ja muista vastaavista kuluista.

Lisätiedot                           Marjut Mikkola, marjut.mikkola@avi.fi, p. 0295 018 562
                                            Jyväskylän kesäyliopisto, kesayo@jyu.fi, p. 044 760 3730


Yhteystiedot

Jyväskylän kesäyliopisto

PL 35 
40014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
kesayo(at)jyu.fi
p. 044 760 3730

Käyntiosoite:
Jyväskylän yliopisto,
Agora -rakennus,agora
Mattilanniemi 2
(3. kerros, Ag B331.1)

Toimisto avoinna ma-pe
klo 9.00-15.00

Henkilökunta ja yhteystiedot