Osaamisperusteet ja arviointikriteerit

Koulutustilaisuutemme, kurssimme ja koulutuskokonaisuudet ovat kuvattu osaamisperusteisten kuvausten ja arviointikriteerien kautta. Kuvausten kautta opiskelijalle halutaan tuoda selkeämmin esille mitä koulutuksessa on tarkoitus osata, millaista osaamista arvioidaan ja millä perusteilla sekä asteikolla (vähintään hyväksytty/hylätty). Osaamisperusteisella toteutuksella tuetaan opiskelijalähtöistä siirtymistä kohti oppimistuloksia ja osaamista opetuskeskeisyyden sijaan. Osaamisperusteisuudella pyritään korostamaan opiskelijan oikeuksia tuomalla arvioinnin kriteerit selkeämmin nähtäville.

Näiden avulla tuetaan myös vapaan sivistystyön opintojen tunnistamista ja tunnustamista muissa oppilaitoksissa nykyistä laajemmin, sekä koulutuksissa saavutetun osaamisen vientiä Opetushallituksen ylläpitämään opintosuoritus- ja tutkintotietoja sisältävään valtakunnalliseen Koski-tietovarantoon. Omaehtoiseen koulutukseen osallistuva opiskelija päättää aina henkilökohtaisesti, haluaako hän osaamisensa näkyväksi tietovarantoon. (OKM 2020)

Lisätietoja kunkin koulutuksen arvioinnista saat vastaavalta opettajalta tai kouluttajalta.

Lue lisää vapaan sivistystyön osaamisperusteisuudesta ja arviointikriteereistä: