Opetuspaikat ja pysäköinti

Järjestämme opetusta, koulutuksia ja tilaisuuksia Jyväskylän yliopiston tiloissa sekä muualla Jyväskylän kaupunkialueella.

Jyväskylän yliopiston kampuskartta aukeaa omana tiedostonaan tästä linkistä.

Pysäköintipaikat kampusalueella:

Mattilanniemessä Agoran piha-alueen pysäköintiohjeistus on muuttunut 15.3. Pihassa on 3h kiekkopaikkoja ja kaikille muille avoimen piha-alueen paikoille tulee hakea päiväkohtainen pysäköintilupa vahtimestarin pisteeltä 1. krs:n aulasta.

Seminaarinmäellä päärakennuksen edessä on muutamia 3 tunnin kiekkopysäköintipaikkoja. Uimahalli Aalto Alvarin luona Pitkäkadun päässä on myös ilmaisia pysäköintipaikkoja. 

Tarkistathan aina ajankohtaisen pysäköintiohjeistuksen parkkialueen merkeistä. 

Huomioithan, että parkkipaikkoja on hyvin rajallisesti ja yliopiston opetusaikoina parkkipaikoista on usein pulaa. Suosittelemme mahdollisuuksien mukaan käyttämään julkista liikennettä.