Ulla-Maija Kovanen: Lähellä tänään 26.5.1986

Istun kiikkutuolissa kaksivuotias Eero sylissäni, silitän hänen tummenevaa tukkaansa. Tulimme kaupunkiin korvalääkärille ja sieltä suoraan Anja-äidin luo, hänen syntymäpäiväkahvillensa. Olin siirtynyt kahvipöydästä kiikkutuoliin, kun korvakipuinen Eero sanoi, että pullakaan ei maistu.

Isä-Matti oli tullessamme ovella vastassa, totutulla tavalla halasi ja virkkoi: ”Tervetuloa rakas Ulla-tyttöni ja papan poikaset Timo ja Eero. Kiitos viimeisestä, kun saimme käydä poikien nimipäivillä. Seppo lienee pellolla toukotöissä?” Menimme eteisestä suoraan valmiiksi katettuun kahvipöytään, nauttien antimet hätäisesti, kun kolmivuotias Timo kärttäsi jo pappaa kertomaan satuja.

Äiti on paistanut pullaa, poikia varten nipistyspulliksi. Tarjolla on mamman marjapiirakkaa pakastepuolukoista ja kuninkaan viipaleita. Aloimme muistelemaan kahden vuoden takaista, kun toukokuussa oli kolmet sukujuhlat. Oli nuorimman siskoni lakkiaiset ja äiti sai rintaneulaansa neljännen lyyran. Vietimme Anja-äidin 60-vuotispäivää, joka juhlittiin virallista päivää seuraavana, koska Aino-mummun hautajaiset oli soviteltu 26.5.1984. Aino oli kuollut nimipäivänään yöllä sänkyynsä, ja nimipäivä jäi viettämättä. Mummun ja papan nimipäiville tultiin Keljon kyläyhteisöstä ja pöydässä oli seitsemää sorttia. Myös Anjan ja Matin nimipäivillä kävivät kutsumatta niin kyläläiset kuin ystävät. Äidin tarjottavaa oli pullapitko, Ambrosian kakku, hapankermakakku, lusikkaleivät, korinttileivät, vaniljavannikkeet ja mureat pikkuleivät, joissa oli vadelmahillosilmä.Ullan päiville minä teen vain mansikkakakun, äiti tuo pullaa. Sisarukset saattavat käväistä.

Eero nukkuu sylissäni. Makuuhuoneesta kuuluu satu; kuinka kettu sai korpilta juuston napatuksi, sekä sitten Hölmölän tarinoita. Tunnen jälleen haikeutta, kun peltoviljelyn työt niin touko- kuin syyskuussakin vievät Sepponi ajan, samoin metsästysharrastus viikonloput jouluun saakka. Vapaa-ajassa on ollut luopumista toisen läsnäolosta. Kaipaan myös sitä, että saisin jakaa kotiaskareita. Tunne vaihtuu vapauteen valita ja karsia tekemisiään, sekä voinhan puuhata poikien kanssa.

Jään pohtimaan, miten käy, jos seitsemän veljestä haaveemme toteutuu? Riittääkö aikani kaikkien huomioimiseen? Seuraavalle Aapo-nimi olisi tarjolla. Elämä ei taivu suunnitelmiimme. Lapset ovat Jumalan lahja, rakkautemme hedelmiä. Rakkaus Seppoon syttyi lukiokaverusten välille ylioppilasillanvietossa. Kotimatkalla huulemme painuivat yhteen. Ensisuudelma hitsasi elämämme erottamattomaksi. Arjen valinnat erottavat välillä, se on hyväksyttävä. Päällimmäisenä on onnellisuus, että jaamme saman vuoteen ja elämme enemmän toisiamme kohti kuin selätysten. Havahdun, kun Timo tulee pimputtamaan pianoa. Isä-Matti tulee vierelleni, silittää tummaa tukkaani ja laittaa kätensä Eeron pään päälle rukoillen: ”Jeesus siunaa Eero-poikaa, paranna korva.”