Avoin yliopisto- ja korkeakouluopetus

Kaksi nuorta opiskelijaa yliopiston kirjaston kahviossa opiskelemassa kahvikupposen ääressä   Kaksi kuvataiteen opiskelijaa piirtämässä, hymyilevät kameralle

Matkaoppaana tieto, seurana utelias mieli.

Jyväskylän kesäyliopisto tarjoaa vuosittain kattavan valikoiman avoimia yliopisto- ja korkeakouluopintoja. Tuomme Jyväskylään opintokokonaisuuksia ja kursseja eri yliopistojen ja korkeakoulujen tarjonnasta. Pyrimme tarjoamaan opintoja JYU:n opiskelijoiden tarpeisiin sekä esimerkiksi välivuotta viettäville tai työn ohella osaamistaan kehittäville keskisuomalaisille. Opintotarjontamme painottuu lähiopetukseen. Opintomme ovat maksullisia eikä niihin ole valintamenettelyä. Otamme mielellämme vastaan toiveita ja ideoita opintotarjontamme suhteen. Lähetä ideasi osoitteeseen kesayo(at)jyu.fi!

Katso ajankohtainen opintotarjonta täältä!

Avointen opintojen kulku

  1. Ilmoittaudu kurssin esitesivun linkin kautta opintoihin ja maksa opintomaksu tai sen ensimmäinen erä. Opintomaksun ensimmäisen erän voi maksaa myös vasta lähempänä opintojen alkua.
  2. Viimeistään viikkoa ennen opintojen alkua saat opintokirjeen, jossa neuvotaan avoimeen yliopistoon/korkeakouluun ilmoittautuminen sekä annetaan tarvittavat tiedot opintojen aloitukseen (linkki kurssialustalle, opetuksen paikka ym.). Ilmoittaudu avoimeen yliopistoon/korkeakouluun opintokirjeen ohjeiden mukaan.
  3. Nauti opiskelusta! Muista noudattaa opettajan antamia tai kurssin verkkoalustalla annettuja ohjeita ja tehtävien palautuspäivämääriä hyväksyttyjen opintosuoritusten varmistamiseksi. Tarvittaessa käänny Kesäyliopiston henkilökunnan puoleen pulmatilanteissa.
  4. Opettaja lähettää opintosuorituksesi joko suoraan tai Kesäyliopiston henkilökunnan kautta avoimeen yliopistoon/korkeakouluun kirjattavaksi. Opintosuoritukset kirjataan avoimen yliopiston/korkeakoulun opintorekisteriin.
  5. Voit pyytää opintosuoritusotteen avoimesta yliopistosta/korkeakoulusta. Näet suorituksesi myös Oma Opintopolku -palvelussa.
  6. Mikäli haluat sisällyttää opinnot tutkintoosi, tulee sinun anoa hyväksilukua/sisällytystä omasta oppilaitoksestasi. Hyväksilukuohjeita löydät kootusti täältä

Jyväskylän yliopiston opiskelijat

Jyväskylän yliopiston opiskelijalle kesäyliopisto tarjoaa mahdollisuuden opiskella muiden yliopistojen sivuainekokonaisuuksia osana tutkintoaan. Opintojen sisällyttämisessä tutkintoon ohjeistaa oma tiedekunta tai laitos. 
Tietoa hyväksilukemisesta löydät ohjeistamme sekä JYU:n sivuilta.

Jyväskylän yliopiston perustutkinto-opiskelijat ovat oikeutettuja 50 %:n alennukseen Jyväskylän kesäyliopiston avoimien yliopisto-opintojen maksuista edellyttäen, että opinnot ovat sisällytettävissä suoritettavaan tutkintoon (kandidaatin tai maisterin tutkinto JYU:ssa). Tutustu alennuksen ehtoihin huolellisesti ennen ilmoittautumista täällä!

Opintoneuvonta

Koulutussuunnittelija
Jenni Panula-Ontto
jenni.j.panula-ontto(a)jyu.fi
044 760 3725