Jyväskylän kesäyliopisto

Kesäyliopiston vaiheita

Suomen ensimmäinen kesäyliopisto perustettiin Jyväskylään vuonna 1912. Kesäyliopiston perustaminen merkitsi uuden opiskelumuodon alkamista. Kesäyliopisto liittyy kiinteästi Jyväskylän yliopiston historiaan, sillä kesäkurssien järjestäminen syntyi yliopistoajatuksen sivutuotteena.

Ensimmäisen toimintavaiheen ajan 1912-1916 kesäyliopisto toimi kaupunginvaltuuston asettaman yliopistovaliokunnan alaisuudessa. Toisen toimintavaiheen (1922-1936) alussa perustettiin erityinen Jyväskylän yliopistoyhdistys, joka vuoden 1997 loppuun saakka toimi kesäyliopiston taustayhteisönä.

Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun perustamisen jälkeen v. 1937 kesäyliopisto muuttui korkeakoulun kesälukukaudeksi. Kun korkeakoulu vuonna 1966 muuttui yliopistoksi, kesäyliopistosta tuli yliopiston kesälukukausi.

Varsinainen kesäyliopisto käynnistyi uudelleen vuonna 1981. Päämääränä oli erityisesti oman maakunnan koulutustarpeisiin vastaaminen. Tämän päivän kesäyliopisto on avoin kaiken ikäisille opiskelijoille pohjakoulutuksesta riippumatta. Tärkeintä on opiskelun ja oppimisen mahdollisuus läpi elämän.

Historiaa

Suomen ensimmäinen kesäyliopisto aloitti toimintansa Jyväskylässä kesäkuussa 1912. Kesäyliopistotoiminnan taustalla oli pyrkimys tasoittaa suomenkielisten ylioppilaiden tietä kohti akateemisia opintoja. Ajatus kesäisin järjestettävästä suomenkielisestä yliopisto-opetuksesta heräsi jo vuonna 1910. Jyväskylän lisäksi ensimmäisen kesäyliopiston sijaintikaupungiksi oli muitakin tarjokkaita kuten Lahti ja Mikkeli. Jyväskylä valikoitui kuitenkin kesäyliopistokaupungiksi jo aiemman yliopistoharrastuksen, seminaarin ja kaupungin aktiivisuuden vuoksi.

Jyväskylässä kuten muissakin nykyisissä yliopistokaupungeissa kesäyliopistotoiminnan käynnistäminen mahdollisti myöhemmin kaupungin kehittymisen yliopistokaupungiksi ja toiminta kehitti vapaata sivistystyötä alueella. Vuodesta 1981 lähtien kesäyliopiston toiminta on ollut ympärivuotista.

Yhteystiedot

Jyväskylän kesäyliopisto

PL 35 
40014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
kesayo(at)jyu.fi
p. 044 760 3730

Käyntiosoite:
Jyväskylän yliopisto,
Agora -rakennus,agora
Mattilanniemi 2
(3. kerros, Ag B331.1)

Toimisto avoinna ma-pe
klo 9.00-15.00

Henkilökunta ja yhteystiedot