Pääsiäinen Suomessa

Suomalaiseen pääsiäiseen kuuluu rairuoho, kukat sekä maukkaat herkut, kuten suklaamunat ja mämmi. Pajunoksilla virpomista unohtamattakaan!

pääsiäinen.jpg

Pääsiäinen juontaa juurensa kristinuskoon. Suomen kielen sana “pääsiäinen” tulee paastosta pääsemisestä. Nykyään paasto ei kuitenkaan ole enää yleinen osa pääsiäisen juhlintaa Suomessa.

Pääsiäisen viikonpäivillä on omat nimensä: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai ja sukkasunnuntai. Kullekin niistä on kristinuskon perinteen mukaan omat merkityksensä. Pääsiäisen päivämäärä vaihtuu vuosittain. Vuonna 2023 sitä vietetään 7.–10.4. Pääsiäisen juhlinta alkaa jo palmusunnuntaina 2.4., jolloin lapset käyvät perinteisesti virpomassa.

Virpomisen tarkoitus on ilahduttaa ja toivottaa ihmisille terveyttä. Noidiksi pukeutuneet virpojat koputtavat ihmisten oviin, lausuvat runon pajunoksista askarreltua vitsaa heilutellen ja antavat sen jälkeen vitsansa lahjaksi. Vastavuoroisesti virpojille on tapana antaa suklaamunia ja muita makeisia palkaksi. Yksi tunnetuimmista virpomisrunoista kuuluu näin:

Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle!

Herkuttelu kuuluu olennaisesti pääsiäisen juhlintaan. Monessa perheessä lapsille piilotetaan suklaamunia. Lisäksi pääsiäisenä syödään lammasta, pashaa ja mämmiä. Mämmi valmistetaan ruisjauhoista ja ruismaltaista, ja sitä nautitaan sokerin ja kerman tai maidon kanssa. Juhlaan kuuluu myös pääsiäismunien koristelu. Itse kylvetty rairuoho, pupu- ja tipukoristeet sekä värikkäät kukatnarsissit ja tulppaanit luovat pirteää pääsiäistunnelmaa.

Easter in Finland

The Finnish Easter (pääsiäinen) includes ryegrass, flowers and delicious tastes, such as chocolate eggs and the traditional Finnish Easter dessert, mämmi. And not to forget virpominen with colourfully decorated willow tree branches!
 
narsissit.jpgThe Finnish Easter has its roots in Christianity. The word 'pääsiäinen' comes from finishing a fast. However, fasting isn't a common part of celebrating Easter in Finland anymore.
 
The Easter weekdays have special names: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai and sukkasunnuntai. Each of them have their own meanings in the Christian religion. The date of Easter changes annually. In the year of 2023 it will be celebrated between 7th and 10th of April. Easter celebration begins already on Sunday April 2nd when children traditionally go 'virpomaan'.
 

The meaning of 'virpominen' is to spread joy and wish people health. Children decorate willow branches (vitsa), dress as witches, knock on people's doors and read a poem while shaking the vitsas. Children give their vitsas as a gift and receive chocolate eggs and other sweets in return. One of the best known Easter poems goes like this:

Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle!

The celebration naturally includes delicious food and sweets. In many families, chocolate eggs are hidden for children. In addition, people like to eat sheep meat, pasha and mämmi. Mämmi is made of rye flour and rye malt. It is enjoyed with sugar and cream or milk. Painting eggs is also part of Easter. Homegrown ryegrass, bunny and chicken decorations as well as colourful tulips and daffodils create the Easter atmosphere.