Jyväskylän kesäyliopisto

Hammasröntgenkuvauksen ajankohtaisilta - laatua, kohtaamisia ja välineitä

Aika

Keskiviikko 19.2.2014 klo15.00–19.00
Ilmoittautuminen, Kahvi ja voileipä 14.30–15.00 Virkistystauko noin kello 17.00

Paikka

Jyväskylän yliopiston kampusalue, tarkka salitieto ilmoitetaan koulutukseen ilmoittautuneille kutsukirjeessä.

Kouluttaja

Radiologian erikoishammaslääkäri Tero Ellilä.

Kohderyhmä

Hammaslääkärit ja -hoitajat, suuhygienistit sekä muut kuvantamisen kanssa työskentelevät hammashuollon ammattilaiset.

Sisältö

Koulutusiltapäivän aikana päivitetään röntgentutkimukseen liittyvät säädökset ja kerrataan säteilyfysiikkaa sekä säteilyn biologisia vaikutuksia. Koulutuksessa painottuvat laadunvarmistuksen kysymykset.

Kokenut radiologi Tero Ellilä ohjaa kuulijoita myös ottamaan työssään huomioon sellaisia kuvausteknisiä käytäntöjä, joiden avulla saadaan röntgentutkimuksen kannalta aiempaa selkeämpiä ja laadukkaampia kuvia.

Palautetta Tero Ellilän aiemmista koulutuksista ”Parasta on, että hän keskittyy vahvasti käytäntöön: Eli potilaan asetteluun kuvauksessa ja siihen, kuinka kuvausvirheistä voi ottaa opiksi ja tulla hyväksi kuvaajaksi!”

Koulutus on osa työnantajalle annetun koulutusvelvoitteen mukaista koulutusta, jonka mukaan ionisoivan säteilyn käyttöön osallistuville ammattiryhmille tulee järjestää tiedot ja taidot ajan tasalla pitävää täydennyskoulutusta.Lisätietoja: Säteilyturvakeskuksen ST -ohje 1.7 (2012).

Hinta

80 € / Henkilö tai 60 € / Plusterveys -yritysten henkilökunta

Ilmoittautumisaika on päättynyt 3.2, mutta koulutuksessa on vielä tilaa. Otamme ilmoittautumisia edelleen vastaan.

Ryhmäilmoittautumiset sähköpostitse info-kesayo@jyu.fi tai puhelimitse 044 760 3730

 

Järjestäjät
Plusterveys hammaslääkäriasema HammasSirkku ja Jyväskylän kesäyliopisto

HammasSirkku   

Yhteystiedot

Jyväskylän kesäyliopisto

PL 35 
40014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
kesayo(at)jyu.fi
p. 044 760 3730

Käyntiosoite:
Jyväskylän yliopisto,
Agora -rakennus,agora
Mattilanniemi 2
(3. kerros, Ag B331.1)

Toimisto avoinna ma-pe
klo 9.00-15.00

Henkilökunta ja yhteystiedot