Hyppää sisältöön.
Omat työkalut
Osiot
Jyväskylän kesäyliopisto
Etusivu » Ikääntyvien yliopisto » Mahdollisuus avoimeen yliopisto-opetukseen
Tehdyt toimenpiteet

Mahdollisuus avoimeen yliopisto-opetukseen

Viimeisin muutos 09.08.2007

 
Jyväskylässä Ikääntyvien yliopiston opiskelijoilla on erinomaiset mahdollisuudet osallistua myös avoimeen yliopisto-opetukseen, jota järjestetään Jyväskylän yliopiston Avoimessa yliopistossa sekä Jyväskylän kesäyliopistossa.

Jyväskylän yliopiston Avoin yliopisto tarjoaa opintoja kaikista Jyväskylän
yliopiston seitsemästä tiedekunnasta yhteensä 60 eri oppiaineessa. Jyväskylän kesäyliopistossa puolestaan voi opiskella muiden Suomen yliopistojen oppiaineita.

Tavoitteena on tarjota aineita, joita Jyväskylässä muutoin ei voisi opiskella (esim. teologiaa, maantiedettä tai oikeustieteellisiä aineita). Lukuvuonna 2007-2008 kesäyliopistossa voi opiskella Helsingin, Tampereen, Joensuun, Oulun, Kuopion, Turun ja Lapin yliopistojen sekä Teatterikorkeakoulun aineita.

Avoimeen yliopisto-opetukseen voivat osallistua kaikki halukkaat iästä tai
pohjakoulutuksesta riippumatta. Opintojen tarkoitus voi olla yleissivistyksellinen, ammatillinen lisäkoulutus, yliopisto-opintojen täydentäminen tai opiskelu voi tähdätä myöhempiin yliopisto-opintoihin. Opetus vastaa vaatimuksiltaan ja tasoltaan yliopistoissa järjestettävän perusopetuksen tasoa. Opetus sijoittuu pääosin syys- ja  kevätlukukausille ja luennot sekä tentit järjestetään pääosin iltaisin ja
viikonloppuisin.

Lisätietoa ja iImoittautumisohjeet löytyvät em. oppilaitosten www-sivuilta osoitteista:

AJANKOHTAISTA

KESÄYLIOPISTON 100-VUOTISJUHLA 15.6.2012

Kaikille avoin Juhlaseminaari klo 12.30 alkaen
Yliopiston päärakennuksen juhlasali, C1
Tarkempi ohjelma ja ilmoittautuminen tästä



Opintosetelit haettavana!



Feldenkrais-menetelmän kurssi 25.-27.5.2012
(ilm. 11.5. mennessä)

Italian kielen alkeiskurssi I 3 op, alk. 7.8.

Venäjän kielen alkeiskurssi I (4 op) alk. 29.5.

Espanjan kielen alkeiskurssi I (4 op), alk. 21.5. 

Gradutyöpaja kesällä!

Opetushallinnon tutkintoon valmentava kurssi 4.-6.6.2012

Muistihoitajan/muistineuvojan koulutusohjelma 1 vuosi

Paripsykoterapian yksivuotinen täydennyskoulutus 1 vuosi

Suomen intensiivikurssi ulkomaalaisille

 

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

Kevään 2012 ohjelmia saatavana kesäyliopiston toimiston lisäksi mm. kirjastoista, kirjakaupoista, Nikolain kulmasta sekä luentojen yhteydessä. Kevään ohjelman näet myös täältä Syksyn 2012 ohjelma julkaistaan elokuussa.

Ilmoittautumiset/lisätiedot/esitepyynnöt täältä 

 

 

  

 

Jyväskylän kesäyliopisto, PL35 (Mattilanniemi 2), 40014 Jyväskylän yliopisto