Kansainvälinen toiminta 2006-2008
Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto on koko toimintansa ajan osallistunut aktiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön. Vuodesta 1986 Ikääntyvien yliopisto on ollut kansainvälisen kolmannen iän yliopistojen (AIUTA) jäsen ja toiminut aktiivisesti myös liiton hallituksessa 90-luvulla. 90-luvulla myös osallistuttiin jo kahteen EU -projektiin (Sokrates, Learning in Later Life ja Adult Education and the Museum, AEM).
Kansainvälinen toiminta lukuvuonna 2007-2008
eLiLL, E-Learning in Later Life, 1.2.2006 – 31.1.2008. (www.elill.net)
- Euroopan komission rahoittama hanke, jossa tavoitteena on selvittää uuden teknologian käyttöä senioreille (60 +) suunnatussa koulutuksessa. Eri maista kerätään ns. hyvät käytännöt, joilla senioreitten atk-taitoja sekä medialukutaitoa voidaan edistää. Hankkeen myötä eri maissa toteutettavan seniorikoulutuksen keskinäinen tiedonkulku ja yhteistyö lisääntyy. Jyväskylän lisäksi hankkeessa on partnereita Saksasta, Espanjasta, Slovakiasta ja Tsekin tasavallasta. Hanketta koordinoi Ulmin yliopisto (Zentrum für Allgemeine Wissenschaftliche Weiterbildung, ZaWiW).
ADD-LIFE! ADDing Quality to LIFE through Inter-Generational Learning via universities, 2006-2008. (http://add-life.uni-graz.at)
- Grundtvig 1 -hanke, jossa tavoitteena on suunnitella ja kokeilla kuutta opintopisteytettyä opintomoduulia, joihin voivat osallistua henkilöt, jotka eivät ole perinteisessä mielessä yliopiston opiskelijoita. Erityisenä kohderyhmänä ovat ikääntyneet. Kullakin partnerilla on erilainen aihealue. Jyväskylässä tehtävänä on suunnitella opintomoduuli, jonka aiheena on kulttuuri. Projektin muut partnerit ovat Itävallasta, Tsekin tasavallasta, Iso-Britanniasta, Suomesta, Unkarista, Espanjasta ja Belgiasta. Hanketta koordinoi Grazin yliopisto (Karl-Franzens-Universität Graz, Itävalta)
AIUTA - BID - yhteistyöhanke: Support for Third Age Universities and Professional Training in Latin America, 2006-2007.
- Projekti on neljän maan (Chile, Costa Rica, Nicaragua, Peru) yhteishanke, jota rahoittaa Washingtonissa toimiva Inter-American Development Bank (BID). Hankkeen tavoitteena on mukana olevien maiden seniorikoulutuksen kehittäminen, kolmannen iän yliopistojen verkon vahvistaminen osallistujamaissa sekä tarvittavien asiantuntijoiden kouluttaminen. Tätä kehittämis-, koulutus- ja tutkimushanketta koordinoi The Catholic University of Chile (Santiago de Chile). Jyväskylän Ikääntyvien yliopistolla on hankkeessa ulkomaisen asiantuntijan rooli.
SOFIA-hanke Espanjassa (alk. 2005) (http://www.sofia-hanke.net)
- Vuonna 2005 alkoi Espanjan Aurinkorannikolla (Fuengirola) opetusministeriön tuella Sofia (Suomalaisten opiskelu - Finnish Adult Education) -yhteistyöhanke, jota koordinoi Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö (VSY). Ennen hankkeen alkua Aurinkorannikon Ikääntyvien yliopisto toimi 4 lukuvuotta (2001-2005) Jyväskylän Ikääntyvien yliopiston alaisuudessa. Sofian perusajatuksena on ns. yhden luukun periaate: monipuolista, kaikille aikuisille suunnattua koulutusta tarjotaan ilman oppilaitosrajoja. Ohjelmassa on mm. luentoja, kielikursseja, liikuntaryhmiä, avointa yliopisto-opetusta (Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto) ja opintopiirejä (mm. Helsingin Ikäihmisten yliopiston Kuunnellen ja keskustellen -ryhmä).
Hanketoiminnan lisäksi osallistutaan –mahdollisuuksien mukaan – kansainvälisiin kongresseihin Suomessa ja ulkomailla.